Haastateltavana Jaakko Linnolahti

Haastateltavana Jaakko Linnolahti

Kokkolan Urheilupuiston allianssi aloitti työnsä maaliskuun lopulla 2022. Ensimmäisessä vaiheessa suunnitellaan urheilupuistokokonaisuuden sisältö ja toteutus. Määritellään tavoitekustannus ja toteutussuunnitelma aikatauluineen. Työn pohjalta tehdään päätös...
Kysymyksiä ja vastauksia​

Kysymyksiä ja vastauksia​

Kokkolan Urheilupuiston visiona on tehdä liikunnasta riemua laajoille käyttäjäryhmille. Mahdollisuudet liikunnan riemuun ja onnistumisen kokemuksiin kasvavat merkittävästi, kun kunnassa on tarjolla toimivat ja nykyaikaiset puitteet monipuoliseen liikunnan...
Kokkolan Urheilupuiston allianssi Team Sisärata tutuksi.

Kokkolan Urheilupuiston allianssi Team Sisärata tutuksi.

Sivula toteuttaa yhdeksättä kertaa ns. “nollasta bisnekseksi-projektia” koko 25 vuotisen uransa aikana. Hän kuitenkin kertoo, että tuntee olevansa vahvoilla siinä mitä tekee, eikä stressaa liikaa, vaikka asiat eivät alussa aina olisikaan selvillä. Mikä on sinun...
Esittelyvuorossa Kari Rintamäki

Esittelyvuorossa Kari Rintamäki

Mikä on sinun roolisi Kokkolan Urheilupuisto ‑allianssissa? Olen talotekniikkasuunnittelun vastuuhenkilö. Meillä on suhteellisen laaja tiimi mukana ja jokaisella osa-alueella on oma suunnittelijansa. Talotekniikka myös itsessään on aika laaja kokonaisuus ja se...