Perinteet kunniaan, katse tulevaisuuteen.

Kokkolan kaupungin liikuntapalveluilla olevasta mittavasta tietotaidosta ja osaamisesta ammennettiin ajatuksia uusien tilojen toimivuuden ja tarpeiden osalta. Kuten olemme monesti painottaneet, Kokkolan Urheilupuiston suunnittelun alusta asti yksi tärkeimpiä asioita on ollut osallistaa käyttäjät mukaan suunnitteluun ja saada aikaan lopputulos, joka palvelee kaikki kokkolalaisia monipuolisesti. 

Henkilöstön tilat 

Henkilöstön sosiaalitilojen ja työpisteiden parannukset ovat tärkeä aspekti. Työympäristön paraneminen vaikuttaa henkilöstön hyvinvointiin ja töiden sujuvuuteen. Sosiaalitilojen osalta on tärkää tarjota henkilökunnalle sekä mukavuutta että yksityisyyttä. Työpisteiden suunnittelussa ergonomia on yksi keskeisiä asioita, joilla on vaikutusta muun muassa työn tehokkuuteen. Pyrkimyksenä tulee olla ympäristö, joka tukee henkilökunnan hyvinvointia, mikä puolestaan lisää ja parantaa palvelun laatua sekä asiakaskokemusta. 

Perinteet kunniaan, katse tulevaisuuteen 

Keskustelua käytiin ja ajatuksia vaihdettiin myös siitä, miten voitaisiin huomioida sekä samalla myös kunnioittaa Kokkolan rikasta urheiluhistoriaa ja ‑perinnettä sisustusratkaisuissa. Toivottiin, että sisustuksessa luotaisiin siltaa menneisyyden ja tulevaisuuden välille, yhdistämällä perinteet moderniin ilmeeseen.  

Varauskäytännöt ja valvonta 

Työpajassa keskityttiin myös tilojen varauskäytäntöön ja valvontaan. Mietittiin millä keinoin varmistetaan tilojen sekä tehokas että oikeudenmukainen varauskäytäntö. Tilojen turvallisuuden huomioiminen sekä säännöllinen huolto herättivät myös paljon keskustelua. Näiden asioiden huomioon ottaminen parhaalla mahdollisella tavalla varmistaa tilojen pitkäikäisyyden ja hyvän kunnon. 

Vielä jäi asioita käsiteltäväksi, keskusteluja jatketaan seuraavassa Kokkolan liikuntapalveluille järjestettävässä järjestyksessään kolmannessa työpajassa, joka tullaan järjestämään maaliskuussa.  

Työpajan osallistujat

  • Esko Kuokkanen, Markku Kaunisvesi, Lotta Nyqvist, Marke Aho, Sami Keiski (Kokkolan liikuntapalvelut) 
  • Timo Sivula (Kokkolan Urheilupuisto) 
  • Risto Korpi (Kokkolan Urheilupuiston allianssi) 

Luitko jo nämä?

Mikä olisi mielestäsi kahvila-ravintolamme täydellinen nimi?

Kokkola Areena avaa pian ovensa – ja sen mukana aukeaa uusi upea kahvila-ravintola! Olitpa tulossa urheilutapahtumaan, messuille, konserttiin tai viettämään aikaa ystävien kanssa, Kokkola Areenan kahvila-ravintolasta löydät herkulliset kahvit, tuoreet sämpylät, raikkaat salaatit, terveelliset proteiinivälipalat ja paljon, paljon muuta. Mutta yksi tärkeä asia puuttuu vielä, NIMI! Mikä olisi mielestäsi kahvila-ravintolamme täydellinen nimi? Sen tulisi huokua hyvän kahvin tuoksua, maukkaita makuja, rentoa tunnelmaa ja ennen kaikkea ylpeää kokkolalaista sydäntä. 💬 Jätä oma nimiehdotuksesi kommentteihin ja ole mukana luomassa Kokkola Areenan uutta kohtaamispaikkaa. Kaikkien ehdotuksen jättäneiden kesken arvomme 50 € lahjakortin, jonka voit käyttää Kokkola Areenan palveluhin, esimerksi uudessa kahvila-ravintolassamme. Anna ideasi lentää – ehkä juuri sinun keksimäsi nimi tulee tutuksi koko Kokkolalle! Osallistumisehdot: Kilpailuun voivat osallistua kaikki, alle 18 ‑vuotiaan osallistumiseen vaaditaan huoltajan lupa. Arvonnan voittaja julkistetaan Kokkola Areenan sosiaalisen median tileillä Facebookissa, Instagramissa ja LinkedInissä 19.6. Mikäli voittajaan ei saada yhteyttä 7 päivän sisällä voittajan julkistamisesta, pidätämme oikeuden arpoa voittaja uudelleen. Arvomme kaikkien osallistujien kesken yhden 50 euron arvoisen lahjakortin, joka on voimassa Kokkola Areenan palveluita ostettaessa. Palkintoa ei voi muuttaa rahaksi. Kilpailu on voimassa ajalla 10.6. — 18.6.2026. Arvonnan säännöt • Kilpailuaika 10.6–18.6.2026 • Arvonnan järjestäjänä toimii Kokkolan Urheilupuisto Oy (myöhemmin tässä tekstissä “arvonnan järjestäjä”). • Arvontaan voi osallistua […]
Lue lisää

Keskuskentän katsomon teräsrunko

Myydään Keskuskentän katsomon teräsrunko
Lue lisää

Fressi 24h Kokkola avataan Kokkola Areenalle

Kokkola Areenalle syyskuussa aukeava Fressi tarjoaa kaiken tarvittavan paitsi laadukkaaseen kuntosaliharjoitteluun myös palautumisen tueksi. Relax by Fressi ‑alue on kanta-asiakkaiden vapaassa käytössä.
Lue lisää